torstai 8. toukokuuta 2014

Äitienpäivälahjaksi Suomalaista naistyötä!

Äitienpäivä lähestyy ja meidänkin perheessä on udeltu kysymyksillä siitä, mitä tämä äippä haluaisi lahjaksi. Niin kuin aina, en ole osannut siihen vastata, kun en oikeastaan mitään tarvitse. Valmiit aamukahvit, niin se riittää. Kuitenkin isi ja lapset on jollain aina minua ilahduttanut ja niinhän ne tekee myös tänäkin vuonna. Niinpä päädyinkin miettimään, että millaisen lahjan oikeasti haluaisin.


Hetken suotuani ajatusta aiheelle, mieleni kirkastui. Jos minä saisin päättää, niin pakottaisin kaikkia isejä, lapsia ja lapsenlapsia ostamaan tänä äitienpäivänä ja jokaisena tulevanakin, Suomalaisen naisyrittäjän tuotteita tai palveluja. Jos henkilö sattuu olemaan vielä äiti, niin aina parempi. Eli sen ulkomaisen krääsän tilalta, keskityttäis tukemaan omia naisyrittäjiämme, joihin siis itsekkin kuulun. Se olisi minusta kaikkein paras äitienpäivälahja ikinä, kun tietää tukeneensa myös muita äitejä ja naisia. Ja isiki on tyytyväinen, kun on osannut panostaa johonkin oikeaan.

Helsingin lukijoille tiedoksi, että yksi hieno tapahtuma, mistä voi bongata äitienpäivälahjoja, avataan huomenna!

Arctic Design pop-up-shop pistäytyy toukokuussa viikon ajaksi Torikortteleiden Helleniuksen taloon. Avajaiset perjantaina 9.5.2014 kello 17-19. 

Pop-up-shopin tuotevalikoimasta löytyy muun muassa sisustusesineitä, tekstiilejä, asusteita ja koruja.

Mukana Aika Felt Works, Akmeelikoru, Hornwork, Kaisa Sirén, Laurituotteet, Maari, Oppas Lapland ja Polkka sekä nuorten suunnittelijoiden tuotteita.

Tarjolla pientä purtavaa ja palanpainiketta pohjoisesta, jonka takia
pyydämme ilmoittautumaan pian pia.lillberg@rovaniemi.fi
Pop-up-shop avoinna 10.5.–17.5.2014
Ma-pe klo 10-19, la klo 10-17, Aleksanterinkatu 24, Helsinki


Tunnen henkilökohtaisesti osan tekijöistä ja heidän tuotteita haluaisin mieluusti saada lahjaksikkin. Eli kipin kapin paikanpäälle tai vinkkiä iseille menemään. Ja jos et tuonne pääse, niin suosittelen miettimään oman paikkakuntasi urheita yrittäjä-äitejä ja panostaan lahjarahat heidän hyväksi. Esim itse tietäisin erään ihanan  äitiyrittäjän luontaishoitolan, johon mieluusti ottaisin vastaan lahjakorttia hoitohin tai tuotepuolelle. Ihan vaan vink, vink, jos Janne luet tätä... hih!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti