maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hyvää huomenta Tampere!

Niin kuin otsikostaki voi päätellä, rantauduin tä nään klo kuuden aikaan aamulla Tampereen juna-asemalle. Koska oon ennen muinoin asustellu Mansessa, on rautatieasemalle saapuminen aina jotenki nostalgista. Nyt sain nauttia tästä nostalgiariemusta oikein urakalla, koska minun pitää kuluttaa aikaa klo 11 asti, jolloin kyyti tulee noutamaan. Suuntana on Frantsilan yrttitila ja se miksi sinne menen, palja
stunee myöhemmin. Nyt kuitenki haluan kirjotella tämän aamun mietteitä...


Nykyään on paljon puhuttu läsnäolostta ja siitä, kuinka hektistä "putkielämää" me nykyään vietetään. Helposti mennään mukaan oravanpyörään kaikkien sosiaalisten laitteiden kanssa, mitä nykyään pitää olla. Myönnän, että olen kyllä itekki lievästi koukussa facebookkiin, sähköpostiin ja kännykkäänki. Jälkimmäistä tosin olen opetellu jo jättämään esim. sisälle silloin kun ollaan perheen kanssa ulkoilemassa. Hyvä mie!
Tänä aamuna kuitenkin päätin sen sijaan, että upottaisin naamani läppäriin tai kännykkään, istua rauhassa juomassa rooibosteetä ja syömässä raparperikakkua...rauhassa... miettimättä tulevaa päivää...hetkessä...tarkkailemassa ohikulkevia ja jopa jutustelin heidän kanssaan.

Ihmiset ei nykyään "uskalla" olla yksin itsensä kanssa. Jos menet kahville, on sulla pakko olla kännykkä, läppäri, tabi, lehti tms. seurana. Tai sitten pitää lärätä tulevan päivän työlehtiöitä. Ei uskalleta olla ns. toimettomana, koska silloin ei ehkä tuntisi olevansa tehokas ja hyödyllinen. Tai mitä on kavereiden tapaaminen, kun kaikki näpyttelee omia kännyköitään? Laadukasta yhdessäoloako?! Mie päätin tänä aamuna olla itseni kanssa hetken ja fiilistelin asemakahviossa ohi kiitäviä ihmisiä. Nautin täysin siemauksin siitä, että saan istua paikallani, kuunnella musiikkia ja ihmisten arjesta kantautuvia ääniä. Nautin täysin rinnoin siitä, ettei vierestä kuulu kahden sekunnin välein aktiivisen nelivuotiaan kyselyikään kuuluvia "äiti, äiti, äiti..." hokemia tai pian kouluun lähtevän tytön tiuskintaa ja kiukuttelua, kun ei tiedä onko pieni vai iso.

Nautin siis hetkestä ja se hetki jatkuu juuri Siilinkarin kahviossa, missä taustalla soi vanhan -50 luvun musiikki.Näppäilen juurikin tekstiä blogissa,mutta kun painan lähetä-nappia, niin meinaan nojata taaksepäin ja jatkaa hetkestä nauttimista. Muistakaapas tekin ottaa tänäpäivänä ja muinaki päivinä hetki, milloin nautitte vain siitä hetkestä, itsestänne!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti