tiistai 29. marraskuuta 2011

Suklaahuumaa

Viimeviikon torstai ilta oli ihana! Meillä oli ilo saada itse suklaaguru Jaakko Halmetoja tänne Rolloon pitämään suklaakurssia. Porukkaa oli paikalla T O D E L L A runsaasti, eikä kaikki halukkaat edes tainneet mahtua mukaan. On ihanaa huomata, että raakasuklaa on saanut innostusta myös täällä Rovaniemellä ja pohjosemmassa Suomea. Varsinki näin joulun alla, ennen kamalaa konvehtien mättämistä, vois olla syytä miettiä terveellisimpiä vaihtoehtoja (mitenkään ketään syylistämättä, heh heh!).

Jaakko parhaassa elementissään... puhumassa suklaasta!

Kaikki kuuntelee korva tarkkana.

Meillä oli aivan huiput tilat käytettävissä, kun pääsimme Lapin ammattiopiston uusiin keittiötiloihin Jänkätielle. Tilaa oli ja kuppeja riitti kaikille, vaikka väkeä olikin paljon. Ensin pidimme yläkerran luentosalissa teoria osuuden ja sen jälkeen pääsimme itse tositoimiin, eli tekemään suklaata! Yllätyksenä tuli, että teimme suklaan ihan ilman minkäänlaisia reseptejä! Pöydällä oli tarvikkeita ja pienen opastuksen jälkeen saimme tuunailla sellaisen suklaan kun halusimme, mitään mittoja ja tarkkoja ohjeita tuijottamatta. Itsekkin olen aina käyttänyt jotain reseptiä taustalla, kun olen aiemmin suklaata tehtaillu. Nyt huomasin, että eihän se niin kamalan säntillistä tarvi olla. Kaikken paras ja helpoin tapa tehdä suklaata kotona on juurikin tällainen kokeilu systeemi. Tärkeintä tässäkin, niin kuin muussakin kokkaamisessa, on maistelu! Aini osasi sen asian ja asennoitui siihen koko sydämmestään...

Hmmmm... mikä nautinnollinen ilme.

Koska kurssi järjestettiin Rovaniemellä, oli meillä tietysti oma Lappiaspekti mukana touhussa. Mehän ku ei tietysti koskaan tehdä asioita niin kuin muut, hi hi! Meillä oli mukana Lappilaisia yrttejä ja kasveja. Käytössä oli mm. mesiangervoa, maarianheinää, ruusujuurta, väinönputkea, katajaa ja eri marjoja kuivattuna. Meidän suklaaseen tuli lisukkeeksi maarianheinää ja mesiangervoa. Raakasuklaa on aika vahvaa maultaan ja ilmeisesti yrttejä olisi saanut olla enemmän, koska niiden makua ei kyllä suklaasta erottanu. Pitää jatkaa tätä yrttisuklaa kokeilua kotona, nimittäin siinnä on superhyvä mahdollisuus saada hyviä terapeuttisia lisävaikutuksia suklaaseen. Onhan esimerkiksi mesiangervoa aina käytetty särkylääkkeen tavoin. Se on huippu flunssaan ja vilustumis oireisiin. Hengellisellä puolella mesiangervon sanotaan tuovan rauhaa ja onnellisuutta. Se myös suojelee ja parantaa.

Mesiangervon kukkaa.

Miiaan mesiangervo vaikutti onnellisesti saman tein. On nämä meidän Lapin kasvit kuulkaa tehokkaita!

Kuvia ja tunnelmaa...

raaka-aineita.


Suklaa= Rakkaus

Keskittyneen näköisiä ilmeitä.


Suklaamestari Hannamari muotitus puuhissa...

...ja parhaassa puuhassa, eli maistelussa!

Näin sitä suklaata syntyy aviomies voimin.

Tottahan sitä piti hieman tiirailla, että mitä se mestari sinne muottiin pistää.


Nauhotettiin muuten Hannamarin kans samalla radioon suklaaspesiaali lähetystä, jonka voitte kuunnella Iskelmä Rovaniemen taajuuksilta 89,3Mhz torstaina. Saatiin pidempi puolen tunnin lähetysaika, joka on siis täynnä suklaata, rakkautta ja iloista fiilistä!

Kiitos Jaakolle iiiiihanasta illasta!

ps. Lisää tietoa raakasuklaasta ja sen valmistuksesta voi käydä kattoon esim. www.raakasuklaa.com sivustolta. Ja vaikka olisitki tehny suklaata aiemminki, niin suosittelen lämpimästi Jaakon kursseja aiheesta. Fiilis on niin ihana, että voimaa viikkoihin saa lisää roppakaupalla pelkän tunnelman ansiosta!

5 kommenttia:

  1. Nami, ihanan näköisiä kuvia suklaakurssista! Menisin itsekin mieluusti tuollaiselle! Kerran olen tehnyt raakasuklaapaketin avulla suklaata ja se oli ehdottomasti parempaa kuin kaupan suklaa...

    VastaaPoista
  2. Kun on kerran raakasuklaan makuun päässyt, ei tee edes mieli vilkaista kaupan suklaahyllyille. Mie ujutin suklaaseeni nokkosta. Ei sitä sieltä maistanut, joten hyvä keino ujuttaa vihreää sellaisellekin, joka ei muuten sitä söisi!

    VastaaPoista
  3. Matkatar: rohkeasti vaan tekemään. Ja turhaa ressata tarkkojen ohjeiden kans, on minun neuvo =) maistelee ja haistelee, niin hyvää tulee, hihi! Maku on kyllä ihan omaa luokkaansa ja saa syödä hyvällä omallatunnolla =)

    TuijaK: toi on ihan tosi, että saa piiloujutettua yrttejä ja vihreää, eikä kukaan varmaan aavista, millaista terveyspommia syö. Hyvä tapa skeptisille ;)

    VastaaPoista
  4. apua! missä tämmöisestä kurssissa on ilmoitettu? nyt kyllä harmittaa tämän kurssin skippaaminen... :(

    - mirja

    VastaaPoista
  5. mirja: Kurssista ei oikeastaan sen isommin ilmotettu, koska se täyttyi jo ennen ilmoittamista. Mahdollisesti jos ilmenee, että halukkaita löytyy, niin järjestämmä uuden kurssin tulevaisuudessa. Jos vaikka sitten sais sen ihan "julkiseenki" tiedotukseen =D

    VastaaPoista