torstai 12. toukokuuta 2011

Kevätkylvö 2011 Santapark


Olin eilen kyseisessä seminaarissa puhumassa omasta toiminnastani ja yrityksestä. Tapahtuma oli valtakunnallinen aluekehittäjien seminaari ja se järjestettiin ekaa kertaa. Täytyy sanoa, että yksi parhaiten järjestetyistä (tämäntyyppisistä) tilaisuuksista missä olen ollut. Siitä on myös tarkoitus tulla vakituinen ja sadonkorjuuta vietetäänkin Turussa jo syksyllä. Ensikeväänä Kevätkylvö taisi matkustaa Tampereelle päin.


Tapahtuma pidettiin Santaparkissa ja täytyy nolona tunnustaa, että minulle oli ensimmäinen kerta kun kävin koko paikassa. Kyllähän sinne luolaan meno tuntui ihan vaikuttavalta, varsinkin kun kuunteli hämärässä kävellessä susien ulvontaa ja huuhkajan huhuilua. Alkuun oli omituista kuunnella joululauluja näin lähellä kesää, mutta pian siihenkin tottui.Saimme kierrellä päivän aikana ja katsella paikkoja. Uskoisin, että lapset todellakin tykkäisivät siellä piipahtaa ja heille paikka olisi varmasti elämyksiä tuova. Niin ja meillä oli yllätysvieraskin...


Kyllä hymyä riitti, kun pääsi pukin kainaloon =D

Lumiprinsessan valtakunta oli, niin kuin arvata saattaa, kylmä! Kaikki oli rakennettu jäästä, jopa prinsessan sänky ja valtaistuinkin.

Jääprinsessan valtakunnassa eläimetkin ovat jäätä.

Jäinen peti =)

Jääprinsessa valtaistuimella. Sain itsekkin istahtaa istuimelle ja aionkin anoa jääkuningattaren virkaa, niin mukavalta se tuntui jäästä huolimatta. Puhuttiin jo alustavasti adoptiostakin prinsessan kanssa, hi hi

Mukava päivä kokonaisuudessaan. Olen jo aiemmin miettiny kesäpassin hankkimista ja nyt päätin, että ensikesänä se hankitaan. Kesäpassihan on perhepassi, jolla pääsee moneen Rovaniemen ja Ranuan alueen kohteisiin mm. Arktikum, Santapark, Ranuan eläintarha, Santasportin kylpylä, Taidekeskus Korundi ja kyydin Ounasvaaran kesäkelkkaradalla. Näin paikallisena moni hyvä paikka kotiseudulta jää hyödyntämättä, kun katseet suuntaa aina jonnekkin kauemmas. Mutta ei ensikesänä! Läheltäkin voi löytyä vaikka ja mitä kivaa ja kesäpassilla tulee käytyä myös niissä paikoissa, missä ei ehkä muuten tulis koko perheellä käytyä. Lähiajattelu siis kesälomanvietossakin kunniaan!


Tämmöinen päivä siis eilen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti