perjantai 19. helmikuuta 2010

Lypsylle taas!


Lupasin kirjoitella lehmänmaito kokeilustamme. Tässä nyt hieman pikaraporttia.
Maito meni kuin kuumille kiville. Hyvää se ainakin tuntui olevan, kun välillä piti jo rajoittaa maidon antoa ennen ruokaa, ettei vatsa täyttyisi pelkästään sillä. Maito tuntui myös säilyvän pidempään, kun olin ajatellut. Pidimme sitä kyllä koko ajan kylmässä ja otimme pienempään kannuun aina vähän "käyttömaitoa". Joimme maitoa viellä kuudentena päivänä ja hyvältä maistu. Viimeisestä litrasta oli pakko paistaa oikeita pullia laskiaisen kunniaksi. Kyllä ne pullatkin jotenkin maistu paremmalle, kuin normaalisti, vaikka ainahan se tuore pulla hyvälle maistuu.

Pojan vatsakaan ei ole oireillu, vaikka välillä on maitoa menny monta lasillista. Pojalle on myös ruoka alkanut maistua paremmin. Tiedä siitä sitten, että onko maidolla mitään tekemistä sen asian kanssa, mutta hyvältä näyttää tällä hetkellä oli syy mikä tahansa. Aikomuksemme on jatkaa "lypsyllä" käyntiä noin kerran viikossa. Lapsillekkin pelkästä hakureissusta näyttää tuleen spesiaali juttu. Onhan se mukavaa nähdä lehmiä aitauksessa (tilalla on pihatto auki talvellakin osalle lehmistä) ja Iina tomerana haki eilen itse maitokanisterin navetan eteisestä. Ainakin näin talven aikaan, on säilyvyyden ja kuljetuksenkin kanssa viellä helppoa. Saapas nähdä mitä kesä tuo tullessaan. Oman lehmän? ;)

2 kommenttia:

  1. Hienoa, kokeilu on siis onnistunut, jipii! Voihan se olla, että nyt kun pikkumiehen vatsassa on parempi olo, maistuu se ruokakin paremmin :D.

    Ja hei, oma lehmähän olisi tosi hyvä idea!

    VastaaPoista
  2. Olen itse pähkäyillyt samoin, että jos masu ja suolisto on ollut maidon takia hieman ärtyneessä tilassa koko ajan, niin vois kuvitella ettei ruokakaan imeydy kunnolla. Saati sitten että ruoka maistuisi. Nyt vaikuttaa kyllä hyvältä, eli testaus jatkukoon =)

    Itsehän olen siitä lapinlehmästä aina haaveillut ja eihän sitä tiedä jos vaikka joskus sellaisen viellä sais... mummona =)

    VastaaPoista