perjantai 5. helmikuuta 2010

Huomenna aamulypsylle!

Olen pikku tytöstä asti halunnut oman lypsylehmän. Lehmät ovat jotenkin hellyyttäviä, suurien tummien silmiensä kanssa. Yksi syy on ollut myös se, että jo pienenä vatsani kesti juoda "oikeaa", siis vasta lypsettyä käsittelemätöntä, lehmänmaitoa. Kaupassa myytävää maitoa en siis ole kestänyt aikoihin (jos koskaan). Muistan myös uhonneeni äidilleni, että viimeistään siinnä vaiheessa kun omia lapsia saan, on minulla oltava ainakin yksi lypsävä. Noh, lapsia on tullut, mutta Mansikkia ei...

Nyt kuitenkin nousi tämä vanha aihe taas ajankohtaiseksi. Meidän pojalla (2v 3kk) on nimittäin ollut vauvasta asti hankaluuksia vatsan ja maidon juonnin kanssa. Asian kanssa on kuitenkin voinut elää ja neuvolasta ollaan vakuuteltu, ettei pojalla mitään allergiaa ole. Olen lueskellut Antti Heikkilän kirjaa Diapeteksen hoito ruokavaliolla ja siinnä Heikkilä painottaa myös kovasti puhtaiden ja käsittelemättömien ruoka-aineiden perään. HEUREKA! Muistin taas Mansikin! Huomasin siis, että poikahan on varmasti perinyt äitinsä vatsan. Miksen siis kokeilisi käsittelemätöntä maitoa hänellekkin.

Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvinnut ostaa omaa Mansikkia, vaan apu löytyi suht läheltä. Otin rohkeasti yhteyttä maitotilaan, joka on meidän matkanvarrella kaupunkiin. Huomenna menemme ensimmäistä kertaa hakemaan oikeaa ja tuoretta Mansikin maitoa. Meillä kävi myös hyvä tuuri, koska tilalla oli vast ikään poikinut kolme lehmää. Emäntä lupasi meille myös useamman litran ternimaitoa, nam! Suurta herkkuani on uunissa tehty ternimaito, johon ei tarvi lisätä kuin hieman suolaa. Meilläpäin tätä herkkua kutsutaan nimellä Uunijussi.

Nyt siis alamme testaamaan, josko pikkuvesselin maha rauhottuisi tällä maidolla. Poika on myös langan laiha ja ollut painoseurannassakin, joten rasvainen maito on vain hyväksi. Nyt kun järjellä ajattelee, niin ehkä juuri kaupanmaidon aiheuttama vatsareaktio on estänyt ruokaa imeytymästä kunnolla. Tiedä häntä, kun en ole lääkäri...

Suosittelen muuten Heikkilän kirjaa kaikille, ei pelkästään diapeetikoille. Hyvää asiaa ihan perus ruokavaliosta. Miehenikin on alle kolmessa viikossa pudottanut 8kg painoa, noudattamalla Heikkilän ruokaohjeita.


Lupaan kirjoitella kokemuksista myöhemmin, kun näemme tuloksia. Onkohan muuten kenelläkään muulla kokemuksia samaisesta asiasta?

2 kommenttia:

  1. Moni on sanonut meillekin että tyttären vatsa todennäköisesti kestäisi sitä oikeaa lehmän maitoa. Miekin juuri luin Heikkilän blogia ja hänen mielipiteet puhtaasta ruoasta kuulostavat erittäin järkeviltä eli ehtaa voita ja maitoa. Ja kohtuudella :).

    Ps. uunijuusto on herkkua!!! Meidän on tyytyminen maitojauheesta tehtyyn uunijuustoon.

    VastaaPoista
  2. Heikkilällä on kyllä hienoja ajatuksia ja jotenkin tuntuu uskottavammalta, kun mies on viellä lääkärikin. On hieman perustietouttakin ihamisen toimintaperiaatteista. Vaikka eipä tuohon lääkärin aivoja tarvita, että voi päätellä puhtaan ruuan olevan parasta elimistölle =)

    Meillä lehmänmaito on maistunut niin hyvin, että kohtuus pojan kohdalla alkaa olemaan aika rajoilla. Mutta maha ei ole oireillut!

    Voiko uunijuustoa tehdä maitojauheestakin? Enpäs ole koskaan kokeillut. Mitäs kaikkea siihen pitää laittaa? Ei taida ihan pelkästään hyytyä, vai.

    VastaaPoista